Nyt on sitten ostettu uusi kamera. Se minkä suunnittelin ostavani oli kuitenkin liian kallis, liian painava ja siten kömpelömpi kuljettaa vaikkakin ominaisuuksiltaan olisi ollut juuri se mitä halusin. Paljon huonommaksi ei jäänyt kuitenkaan kameran jonka lopulta ostin. Sonyn Cyber-Shot DSC-L1 on pieni ja näppärä kamera joka ei tarvitse kuin pienen akun ja vähän tilaa, mahtuu pienenpäänkin käsilaukkuun. Harmi että en ole päässyt testailemaan sitä tosi tilanteessa vielä, aika on kulunut lähinnä kotona, täältä ei kuvattavaa löydy. Testikuvat ovat kuitenkin osoittaneet, että kuvat on hyvin ja selkeitä.

Yhden toiveen sain siis toteutettua ja toivon että saan ikuistettua Singaporen sellaisena kuin minä koen sen, hyvässä ja huonossa. Ovessa lukee aamuja olevan vielä 25, eli aikaa ei ole älyttömästi tuhlattavaksi. Koulu alkaa olla onneksi pian käytynä, vielä pari tenttiä ja esitystä: letkajenkan vetäminen luokkakavereille ja harjoituskokoukseen osallistuminen. Älkää kysykö mitä se tarkoittaa, en jaksa selittää. Hermo on tiukilla noiden kouluasioiden kanssa, muutkin vaihtarit on jättäneet kursseja kesken. Täällä ei kukaan ymmärrä että todellakin olemme vaihtareita, joiden äidinkieli EI ole englanti, ja jotka EIVÄT ole liiketalouden ammattilaisia. Kommunikointi singaporelaisten kanssa on todettu jo moneen otteeseen turhaksi, koska viesti ei todellakaan mene perille, ja voimme halutessamme puhua ihan puutaheinää ja kukaan ei oikeastaan reagoi siihen mitenkään. Eli, odotamme kaikki innolla sitä hetkeä kun voimme toivottaa Temasek Polytechnicille pitkät ja saamme nauttia viimeisistä ausinkoisen hikisistä päivistä Singaporessa. Voi kuulostaa lapselliselta, mutta jos tietäisitte kaikki vastoinkäymiset ja oudot keskustelut niin opettajien kuin oppilaiden kanssa, itkisitte ilosta ettette ole olleet täällä opiskelemassa. Tahdon kuitenkin painottaa, että en kadu tänne lähtöä ja matkasta jää hyviäkin muistoja, mutta hyvät muistot eivät liity millään tavoin kouluun tai sen henkilökuntaan/opiskelijoihin.

Uni on taas alkanut maistumaan entiseen malliin, eikä nukkumisongelmia ole enää. Se on ollut suuri helpotus ja päivät tuntuvat taas elämisen arvoisilta eikä tarvitse kulkea ympäriinsä puolikuolleena muumiona. Aamulla jaksaa nousta aikaisemmin ylös ja ikävätkin asiat jaksaa ottaa vastaan vähän paremmin. Ainoa mikä huolettaa on ensi kesän työ/rahatilanne. Tienaamaan olisi kova hinku, sillä maailmalle on päästävä. Jos ei maailmalle niin omaan asuntoon ainakin. Kaikella kunnioituksella äiti, luonasi on ilo asua, mutta kun kerran maistaa itsenäistä elämää sitä haluaa imuroida oman asuntonsa silloin kun huvittaa ja laittaa oman ruokansa silloin kun huvittaa. Kotona on kuitenkin hyvä olla jonkun aikaa, kellään ei varmasti ole yhtä osuva huumorintaju kuin meidän perheen naisväellä. Voi sitä räkätyksen määrää kun pääsee äitin ja Tanjan kanssa höpöttämään Herukkaan keittiönpöydän ääreen. :) Niitä hetkiä on kyllä kovasti ikävä. Jospa Tanja kerkeisi paljon kyläilemään ja äiti uusilta harrastuksiltaan ja maailmanmatkailuiltaan istahtamaan taas keittiöön kahvin ja keksipaketin ääreen. Isä kävelee vain tuhahdellen ohi olohuoneeseen eikä ymmärrä, mikä hölmöissä jutuissamme on niin hauskaa. Onneksi on enää 25 yötä...

Hiukset kävin vihdoin leikkauttamassa, ja yli kymmenen senttiä niistä lähti pituutta. Tämän tein sen takia että hiukset todella olivat huonossa kunnossa. Nyt näyttää kuitenkin siltä että vielä ennen kotiinpaluuta pitäisi leikkauttaa vielä jonkun verran, hiuksen näyttää pesun jälkeen ihan lenita airiston pörrötukalta eikä todellakaan imartele. Uusi hius kuitenkin näyttää kasvavan nopeasti ja entistä vahvempana, joka on todella hyvä asia. Toivon kalliiden hoitoaineiden ja naamioiden tekevän tehtävänsä ja edes hiukan rauhoittavan vaurioitunutta hiusta ja kamalaa pörröisyyttä. Ehkä pian saatte nähdä kuvia uudesta tukastani. :)

Tänään satoi aamulla ensimmäisen kerran kunnolla vettä sitten tammikuun alun. Pensaspaloja todellakin on sammuteltu täällä tälle vuodelle jo 300 luokkaa, joten vesisade tuli todellakin hyvään saumaan. Taas ei tiedä milloin seuraavan kerran sataa, mutta tässäkin oli jo hetkeksi helpotusta. Ilma meni jo niin painostavaksi että vaikka vettä ei satanut, näytit siltä niin kuin olisit seissyt vesisateessa tuntitolkulla, hiki virtaa tässä painostavassa kuumuudessa uskomatonta tahtia. Suihkussa tulee käytyä melkeinpä kolme kertaa päivässä vain siksi, että iho on niin nihkeä ja hikinen. Ehkä Suomessa voin taas tuoksua hyvälle, täällä se ei ole hajuveden ja deodorantin läträyksestä huolimatta mahdollista. Tänään suunnitelmat altaalle menosta piti kuitenkin peruuttaa, ensimmäisen kerran tällä reissulla vesisateen takia. Illalla kuitenkin mennään elokuviin katsomaan Closer, Jude Lawn elokuva, jonka juonesta en oikeastaan muista mitään, mutta muistan että traileri oli ainakin kiinnostava. Sitä ei voi sade pilata, mennään joka tapauksessa.

Eilen oli taas pyykkipäivä ja raahasin varmaan kymmenen kiloa likaista paitaa ja hametta poikien kämpälle. Pyykkikone oli taas kovalla koetuksella mutta puhdasta tuli ja pitkästä aikaa vaatteet tuoksuu taas ihanan puhtaalle. Aah.. Varmaan paras tuoksu maailmassa, eikä haittaa vaikka pesuainetta lorahti hieman liikaa sillä se vain parantaa fiilistä. Tein koneen hyrskyttäessä pojille ja Sannalle ruokaa. Pojilla on käynyt niin hieno tuuri, että asunnossa on myös kaasuhella ja toimiva uuni, eli ruoanlaitto on mahdollista. Tortilloja syötiin illalliseksi, ja ruoanlaitto tuntui taivaaliselta vaikka se rajoittuikin kanan kypsentämiseen ja muhittamiseen paistinpannulla. Ikävä on niitä omia kokkailuhetkiä Puokkarilla. Silloin en sitä osannut arvostaa, vaikka tykkäsinkin kokeilla uusia juttuja silloin tällöin. Voisin tässä innostuksessa rueta vaikka kokiksi. Syöjät ainakin tykkäsivät ja kehuivat kovasti valmistamaani ruokaa, ja otin miellelläni kaikki kehut vastaan. :) Ei tarvi kyllä omata kovin kummoisia kokkaustaitoja että osaa valmistaa tortillatäytteet..

Täällä siis elämä jatkuu kotiinpääsyä odotellessa ja siinä pelossa että joudun jättämään puolet omaisuudesta tänne, sillä omaisuuteni painaa varmasti enemmän kuin sallitut 20kg. Naurettiin kaikki ihan silmät märkänä kun lehdestä löytyi paikallisen halpalentoyhtiö Valuairin mainos, jossa nainen istuu lentokoneessa koko omaisuus kerralla päällä, kun ei saanut niitä mahtumaan matkatavaroihin. Ilmeisesti kaikilla sama ajatus päässä: tuo voisin olla minä. Mietitty on jokaisella jo valmiina vaatteet mitä laitetaan päälle matkalle ja mitä kaikkea laitetaan matkatavaroihin. Farkut ja paksu paita painaa liikaa, ne siis päälle. Kyllähän mä nauran kun pääsen koneeseen. Ollaan päätetty että jos matkalaukku painaa liikaa ja siitä veloitetaan maksua, avataan laukku ja kiskotaan niin paljon vaatetta päälle että päästään sallituissa rajoissa menemään. Sanna laski että 5kg ylipaino matkatavaroissa maksaa 300€ joten tämä todellakin on oleellinen huolen aihe. Sekin riippuu vain matkavirkailijan mielialasta, antaako se pienen ylipainon olla vai meneekö veloituksen puolelle. Jos ei ala huhtikuun puolella mua näkymään niin olen varmaan vielä lentokentällä pähkäilemässä, mitä vaatteita saisin vielä kiskottua päälle että pääsen 20kg rajoissa kotiin..

Eipä tässä nyt kurjuutta kummempaa. Maha taas kurnii, joten taidan mennä tutkimaan, mitä kaapin syövereitä löytyy.