Kohtaamisia

Temasekin 15-vuotisjuhlat menivät rauhallisesti. Presidentti saapui paikailla viimeisenä, ihmisten osoittaen seisaallaan kunnioitustaan häntä ja hänen vaimoaan kohtaan. Vekeä oli tuhatkunta: oppilaita, opettajia, yhteistyökummpaneita ja erityisiä kutsuvieraita. Juhla oli koottu presidentin ja Down-syndroomalasten ympärille. Pidettiin puheita, katseltiin koulun historiaa ja kehitystä sekä perinteisiä tanssi- ja lauluesityksiä. Juhla kesti noin tunnin ja koin olevani ylipukeutunut suorissa housuissa ja vähän juhlavammassa topissa. Muut olivat pukeutuneet kuten normaaliin koulupäivään, shortseja, fläpäreitä ja tylsän värisiä kauluspaitoja. Juhlan jälkeen oli käytävillä seisovia pöytiä joista löytyi niin suolaistakuin makeaa. Kokonaisuudessaan ihan siistiä juhla, ehkä vähän ylimainostettu ja kehuttu. Kokonaisuus pysyi kuitenkin hyvin kasassa ja sujui sulavasti.
Ainut miinus oli ylikiihkeä luokkakaverini Tai Wei joka ilmeisesti on ottanut minun perässä juoksemisen elämäntehtäväkseen ja suuttui ilmeisesti kun en mennytkään sen kanssa juhliin vaan kutsuin Annun mun henkiseksi tuekseni. Tai Wei oli ilmeisesti antanut itsensä ymmärtää että me mennään sinne kahdestaan ja oli soittanut useita kertoja ja laiitanut viestiä puhelimeeni jonka olin fiksuna tyttönä jättänyt kotiin. Kyllä siinä paloi käämit kun Tai Wei rupes taas herrasmiestelemään ja valitsi mulle melkein lautaselle valmiiksi mitä haluan syödä. Se ei ole ilmesesti kuullut tasa-arvosta, että naiset osaavat itse valita syömisensä yms. Juteltiin Annun kanssa tylysti suomea koska Tai Wei niin typerästi vaan tunki meidän seuraan. Jätettiin se yksin lopettelemaan kymmenennettä santsikierrosta ja pakenimme ärsyyntyneenä kotiin. Harmittelin että en ajoissa tajunnut esitellä Annua tyttöystävänäni, siinä olisi voinut pojalla mielenkiinto lopahtaa ja olis jättänyt mut vihdoin rauhaan. Tai sitten päin vastoin...

Eilen lähdettiin Mikaelan ja Annun kanssa illalla elokuviin. Käytiin Golden Villagessa katsomassa Alfie. Aika perus leffa, ennalta arvattava sinkkulällättely. Mies joka ei halua sitoutua, vaan käyttää naisia vain seksiobjekteina, kunnes tajuaa että haluaa sitoutua ja vokottelee kaikkia entisiä takaisin. Loppujen lopuksi jää nuolemaan haavojaan, yksin. Täytyy myöntää, että joka tapauksessa Jude Lawn aksentti saa polveni heikoiksi, vaikka itse ulkonäkö ei niin mieleeni olekaan.
Leffan jälkeen hypättiin taksiin ja ajettiin jonnekin lähelle Mohad Sultan Roadia ja mentiin clubille nimeltä Coco Latte. Harmittelimme kun happy hour oli loppunut jo kahdeksalta, mutta saimme tietää että oli kuitenkin 1 for 1 ilta (jotain kiinalaista logiikkaa joka tarkoittaa käytännössä kaksi yhden hinnalla). Ostetiin sitten kannullinen cranberryvodkaa ja saatiin kaksi kannullista. Niitä porukalla lipiteltiin aikamme kuluksi, mutta koska paikka oli niin täyteen ämpätty, päätimme Outin ja sen uuden kiinalaisen näyttelijä hellun kanssa (jotka tavattiin Coco Latessa) lähteä loppu illaksi ilmaisen viinan bileisiin Einoon, koska siellä takuuvarmasti soitetaan hyvää musiikkia ja tanssimiselle on takuulla tilaa. Taksiin ja Clarke Quelle. Ilta tanssittiin sitten kolmestaan, ja saatiin Outin hellu rakastumaan salmiakkiin. Paljoa se ei englantia osannut puhua, mutta kyllä se tanssia osasi. Hauskaa oli pikkutunneille saakka, kunnes päätettiin hypätä taksiin ja ajaa kotiin. Outi päätti lähtä hellunsa matkaan, ja jatkoin loppumatkan Tampines Avenuelle yksin. Uni tuli nopeasti ja päättyi lyhyeen, kun pojat aamusta soittelivat ja pimpottelivat ovikelloa. Ne tuli nyt sitten meille asumaan, joten vilinää riittää. Uudestaan petiin ja iltapäivällä vasta heräilin kunnolla tähän päivään. Käytiin Mäkkärissä syömässä roskaruokaa ja ilta katellaan telkkua. Huomenna ilmeisesti taas takasin altaalle. Sanna sinne houkutteli, kiva saada kaveria mukaan, niin ei joudu speedo-miesten hyökkäyksien ja tuijotusten kohteeksi yksinään. Siinä se rohkeus mitataan.

Hikeä puskee. Täällä on niiiin kuuma koko ajan että ilmastointi on tosi kovilla. Eikä auta siltikään. Ei tätä vuositolkulla kestäisi. Kyllä se talvi on oltava kerran vuodessa. Raukat eivät ole nähneet koskaan lunta, saatikka tehneet lumiukkoja tai lasketelleet. Nyt sitä osaa arvostaa, eihän nämä tiedä todellisesta elämästä mitään. Se on varsinaista selviytymistä vuodesta toiseen pakkasessa. Nämä raukat jäätyisivät kasaan jos lämpötila laskisi alle 25 plus asteen.

Näyttää myös siltä että olen hukannut ajokorttini. Joko olen laittanut sen jemma-nimiseen paikkaan tai sitten se on jäänyt Australiaan. Laitoin jo kavereille sinne mailia että pitävät silmänsä auki. Pitää käydä taas uusin silmin tuo huone läpi. Tavaraa on niin älyttömästi että ei ole ihmekään jos sieltä ei löydy mitään. Ei kuitenkaan hätää, etsintä jatkuu. Pitää vaan hankkia sitten uusi kun tulee Suomeen, mutta se tietysti taas maksaa.. Niin kuin kaikki tässä maailmassa.