torstaina, helmikuuta 03, 2005

Onnellisuus

Optimisti näkee tilaisuuden jokaisessa vastoinkäymisessä,
pessimisti näkee vastoinkäymisen jokaisessa tilaisuudessa.


Mitä tarkoittaa olla onnellinen? Onko onnellinen silloin, kun kaikki asiat on hetkellisesti reilassa, vai onko onnellisuus pitempi aikainen käsite?

Oon tässä päivän mittaan lueskellut vähän naistenlehtiä aikani kuluksi, ja silmään pisti artikkeli onnellisuudesta. Riittääkö siihen että tuntee päivän olleensa onnellinen vain joitain hetkellisiä, pieniä asioita, vai täytyykö saada kymppi kokeesta ja voittaa lotossa tunteakseen olonsa onnelliseksi? Lähteekö onnellisuuden tunne omista teoista vai muiden onnellisuudesta? Voiko olla onnellinen vain vapaa-ajalla? Voiko töissä tai koulussa tuntea useammin onnellisuutta kuin masentuneisuutta? Mikä oikeastaan on onnellisuuden vastakohta? Ei-onnellinen? Surullinen?

Jos kysyy toiselta, oletko onnellinen. Mitä teet vastauksella? Mitä onnellisuus merkitsee sinulle ja mitä se merkitsee ystävällesi? Jos ystäväsi vastaa olevansa onnellinen, mitä luulet hänelle tapahtuneen mikä saa hänet onnelliseksi. Mikä saa minut juuri nyt onnelliseksi? Puhtaalle tuoksuva pyykki, yllättäen tarjottu salmiakki, onnellisuuden ajattelu ja mielenkiitoiset uudet tulevaisuuden suunnitelmat. Mitä onnellisuus sinulle merkitsee juuri nyt?

Lehdessä neuvotaan listaamaan kaikki elämäni onnenlähteet.

Ihanat ja kannustavat ystävät

Uudet suunnitelmat elämälle

Matkustelu

Tieto siitä, että saan taas pian nähdä perheeni ja ystäväni

Urheilu

Auringon otto

Hyvä salaatinkastike ja fetajuusto

Uudet vaatteet

Hyvä olo

Hyvä musiikki

Australia

Uudet tuttavuudet ja ystävälliset ihmiset

Hetki hiljaa

Mietiskely

Yksinolo

Maukkaat appelsiinit

Liekkö tuossa kaikki, mutta ainakin jotain suuntaa. Onnellisuus... Miksi nuo asiat tekevät minut onnelliseksi? En osaa sanoa. Ne tuntuvat hyvältä, ne ovat minulle hyväksi. Onko tuohon kysymykseen oikeata vastausta?

"Onnen puutteen tunne johtuu siitä, että ihmisellä on aikaa pohtia, onko hän
onnellinen vai ei."
Bernard Shaw